maanantai 20. elokuuta 2012

Tilan suunnittelua ja kuviskansiota

Elikkäs tein kaksi työtä, toinen oli tilasuunnittelu ja toinen kuviskansio. Työt liittyivät yhteen siten että kuviskansion pintaa piti käyttää jossakin osaa siinä tilassa. Suunnittelimme siis ensiksi kuvion jota myöhemmin käytimme siinä tilan joissan paikassa tapettina tai päällisenä. Minulla kuvion pohja oli vihreää ja kuvio oli pacman. Koristeeni esintyi nauhaornamenttina eli meni tietyssä suorassa. Mielestäni työni onnistui ihan hyvin mutta joitain ongelmia oli kuten paperi repeili sekä värit sekoittuivat. Siltikin työ oli ihan hyvin onnistunut näin pitkän loman jälkeen.